Auringonlasku on aina ainutlaatuinen, ei ole kahta samanlaista. Yksi vahvimmin mieleeni jäänyt auringonlasku sattui yli vuosi sitten retkellä ihastuttavalla Aspön saarella Turun ulkosaaristossa. Myrsky oli lähestymässä parin päivän päässä. Tuuli oli viiltävä ja sai grillauksen epäonnistumaan, useista yrityksistä huolimatta, ja siirsi iltapalan sisälle veneeseen. Auringon laskiessa horisontissa häilyivät jo enteet tulevasta säästä. Upea puna värjäsi iltataivaan, ja dramaattiset pilvet seikkailivat taivaanrannassa. Ilta oli mitä ikimuistoisin, ja tätä kaikkea vierellä seurasivat myös lokit ja tiirat, jotka näyttivät ilmiselvästi myös nauttivan dramaattisesta auringonlaskusta ja hätkähdyttävästä maisemasta.
Kenties, jos olisi osannut tulkita ennusmerkkejä paremmin, olisi matka saattanut jatkua kohti kotisatamaa ulkosaariston sijaan, mutta tällöin ei retki ja myrskyä edeltävät auringonlaskut ehkä olisi olleet yhtä ikimuistoisia. Tämä tarjosi myös paluumatkalla ylimääräisen retkipäivän Berghamnin saaressa, kun yltynyt tuuli pakotti sataman suojaan. Suojaisa satama oli mitä tervetullein näky myrskyisältä mereltä tulleille veneilijöille, ja laiturit täyttyivät nopeaa tahtia tuulen laantumista odottavista venekunnista. Saari oli ollutkin harkinnassa kesän retkikohteeksi, joten melkein voisi sanoa asioiden menneen kuten pitääkin, tosin mielellään olisi retken tehnyt vähemmänkin tuulisessa säässä.
Yllä oleva kuva on elokuulta tänä kesänä. Tuuli oli yltynyt päivällä, ja ranta kutsui jälleen odottamaan tuulen laantumista. Illalla tuuli laantui kuin laantuikin. Meri oli tyyntäkin tyynempi. Kurjet lauloivat jossain kaukana, ja edessä oli upea auringonlasku, jota todistamassa olivat jälleen myös lokit lahden edustalla. Seesteinen auringonlasku toi vaimenneen tuulen tullessaan, ja seuraavana päivänä matka sai jatkua ilahduttavasti vähätuulisessa säässä.