Avainsana-arkisto: valokuvaus

Yhdessä ja erikseen

Illusion of separation - Valokuvaaja Kati Kalkamo

Kolmas ja viimeinen osuuskuntani juhlavuoden näyttely käynnistyi tänään 3. heinäkuuta Turun pääkirjastossa.

Yhdessä ja erikseen -näyttely on osa Kulttuuritekoja 20 v -näyttelysarjaa, ja se juhlistaa Osuuskunta Kulttuuriteon 20-vuotista taivalta.

Näyttely on avoinna Turun pääkirjaston aulassa ja tieto-osastolla 3.7.-30.8.2018 kirjaston aukioloaikoina.


Piilevän musteen löytöretki – valokuva- ja matkablogi

Inspiraation lähteitä, tavanomaisen kauneutta ja löytämisen riemua. Tarinoita valokuvien takaa. Suomesta ja ympäri maailmaa.

Epätäydellisen kauneus

Kuihtunut kasvi veden valloissa. Valokuvaaja Kati Kalkamo.

Rakastan avaria maisemia ja jylhiä näkymiä, nämä antavat perspektiiviä omaan elämään. Mutta mikä saa minut todella innostumaan, on epätäydellisen kauneus ja hetkellisyys. On sanoinkuvaamattoman sykähdyttävää, kun voi löytää kauneutta tavanomaisista näkymistä ja yksityiskohdista. Kaikkein lumoutuneimmillaan minut voi löytää, kun olen kuvaamassa lakastuneita kasveja, risuja, roskia ja rojuja. Nämä pitävät jalkani maassa, kiinni tässä hetkessä hyväksyen ja iloiten loputtomasta muutoksesta.

Keräilijöitä ja viljelijöitä

Metsän sydämessä

On olemassa keräilijöitä ja viljelijöitä. Moni meistä on enemmän toista ja kaiketi suurin osa on hieman molempia.

Itse olen ensisijaisesti keräilijä. Rakastan uusien paikkojen löytämistä, uusien maisemien, polkujen ja elämysten etsimistä. Kaipaan matkustamista, kävelyitä puiden alla, joen ja meren rannalla. Keräilen kokemuksia ja kukoistan, kun näen ja koen uusia asioita. Tämä kaikki kumpuaa ennen kaikkea valokuvauksesta. Valokuvaus saa minut keskittymään, katsomaan tarkemmin ja etsimään uusia näkökulmia.

Jatka lukemista Keräilijöitä ja viljelijöitä