Rakastan avaria maisemia ja jylhiä näkymiä, nämä antavat perspektiiviä omaan elämään. Mutta mikä saa minut todella innostumaan, on epätäydellisen kauneus ja hetkellisyys. On sanoinkuvaamattoman sykähdyttävää, kun voi löytää kauneutta tavanomaisista näkymistä ja yksityiskohdista. Kaikkein lumoutuneimmillaan minut voi löytää, kun olen kuvaamassa lakastuneita kasveja, risuja, roskia ja rojuja. Nämä pitävät jalkani maassa, kiinni tässä hetkessä hyväksyen ja iloiten loputtomasta muutoksesta.
Metsässä mikään ei katoa, mikään ei ole turhaa. Kerroksellisuus luo ajan tuntua, mikään ei lopu, vaan muuttaa muotoaan. Metsän aika ei ole ankara, se on lohdullinen. Metsä ei ota, se ei kiirehdi. Ajan kierto vallitsee maisemia. Aika ja ikuisuus ovat läsnä kaikkialla.
Kulunut talvi on ollut oikukas Lounais-Suomessa. Sää on vaihdellut jatkuvasti. Lämpötilat ovat olleet leutoja, ja kantavista jäistä sai nauttia vain hetken. Mutta samalla talvi on ollut loistava luonnon omalle jäätaiteelle ja inspiroivien sekä mielikuvituksellisten jäämuodostelmien ihailulle.
Nyt talven jäistä on jäljellä vain muisto ja kuvat muistin tukena.
Kevät lähestyy päivä päivältä. Linnut laulavat jo keväisiä konserttejaan. Valo palaa takaisin maisemaan.
On olemassa keräilijöitä ja viljelijöitä. Moni meistä on enemmän toista ja kaiketi suurin osa on hieman molempia.
Itse olen ensisijaisesti keräilijä. Rakastan uusien paikkojen löytämistä, uusien maisemien, polkujen ja elämysten etsimistä. Kaipaan matkustamista, kävelyitä puiden alla, joen ja meren rannalla. Keräilen kokemuksia ja kukoistan, kun näen ja koen uusia asioita. Tämä kaikki kumpuaa ennen kaikkea valokuvauksesta. Valokuvaus saa minut keskittymään, katsomaan tarkemmin ja etsimään uusia näkökulmia.
Syleilen harmaita päiviä, harmaan taivaan eri sävyjä. Sinisestä vihreään, punaisesta lilaan. Tämä harmaus on kuin lohtu. Se tekee väreistä loistavia. Lupaa pilvien väistyvän, kirkkaan päivän saapuvan. Harmaa päivä on toivo kaikissa sävyissään. Minä rakastan harmaita päiviä.