Syleilen harmaita päiviä, harmaan taivaan eri sävyjä. Sinisestä vihreään, punaisesta lilaan. Tämä harmaus on kuin lohtu. Se tekee väreistä loistavia. Lupaa pilvien väistyvän, kirkkaan päivän saapuvan. Harmaa päivä on toivo kaikissa sävyissään. Minä rakastan harmaita päiviä.
Vanhoissa metsissä on jotain taianomaista, niissä on jotain uskomattoman rauhoittavaa. On kiehtovaa, kuinka jotkut puut saattavat elää useita satoja tai jopa tuhansia vuosia.
5.8.2014
Sora rahisee jalkojeni alla. Heinäsirkat säestävät lämmintä iltaa. Tuoksu kesän täyteläinen. Aurinko taittuu jo seikkailuun seuraavaan. Kesä kukkea on parhaimmillaan.
Olen aina pitänyt sateesta ja niin sanotusta koiranilmasta. En sovellu helteeseen, ja minua kiehtoo, mitä jää jäljelle, kun karsitaan seesteinen sää ja taattu auringonpaiste.
Kuvat ovat vuoden 2012 heinäkuulta kesäiseltä Jurmon saarelta. Jurmon saari on yksi kiehtovimmista paikoista Saaristomerellä. Pitkänomainen saari on kuin kivipuisto jääkauden muistoksi. Eri kokoiset, muotoiset ja väriset kivet hallitsevat tätä saarta, ja laajat kanervikot ja avarat sekä puuttomat näkymät tuovat mieleen Lapin maisemat. Oli hauska huomata, kuinka eri kokoiset kivet pitivät erilaista ääntä, kun niiden päällä asteli. Kuminaa, kolinaa, rapinaa tai rahinaa, kivien koosta riippuen.
Saman maiseman ohittaminen saattaa toisinaan olla puuduttavaa. Maisema, jonka uutuuden viehätys on kulutettu aikoja sitten puhki, saattaa olla varsin helposti sivuutettava. Mutta toisinaan tuttukin maisema yllättää, ja useimmiten virkistävintä onkin huomata tutussa alati vaihtelevaa.