On olemassa keräilijöitä ja viljelijöitä. Moni meistä on enemmän toista ja kaiketi suurin osa on hieman molempia.
Itse olen ensisijaisesti keräilijä. Rakastan uusien paikkojen löytämistä, uusien maisemien, polkujen ja elämysten etsimistä. Kaipaan matkustamista, kävelyitä puiden alla, joen ja meren rannalla. Keräilen kokemuksia ja kukoistan, kun näen ja koen uusia asioita. Tämä kaikki kumpuaa ennen kaikkea valokuvauksesta. Valokuvaus saa minut keskittymään, katsomaan tarkemmin ja etsimään uusia näkökulmia.
Syleilen harmaita päiviä, harmaan taivaan eri sävyjä. Sinisestä vihreään, punaisesta lilaan. Tämä harmaus on kuin lohtu. Se tekee väreistä loistavia. Lupaapilvien väistyvän, kirkkaan päivän saapuvan. Harmaa päivä on toivo kaikissa sävyissään. Minä rakastan harmaita päiviä.
Vanhoissa metsissä on jotain taianomaista, niissä on jotain uskomattoman rauhoittavaa. On kiehtovaa, kuinka jotkut puut saattavat elää useita satoja tai jopa tuhansia vuosia.
Sora rahisee jalkojeni alla. Heinäsirkat säestävät lämmintä iltaa. Tuoksu kesän täyteläinen. Aurinko taittuu jo seikkailuun seuraavaan. Kesä kukkea on parhaimmillaan.
Olen aina pitänyt sateesta ja niin sanotusta koiranilmasta. En sovellu helteeseen, ja minua kiehtoo, mitä jää jäljelle, kun karsitaan seesteinen sää ja taattu auringonpaiste.
Kuvat ovat vuoden 2012 heinäkuulta kesäiseltä Jurmon saarelta. Jurmon saari on yksi kiehtovimmista paikoista Saaristomerellä. Pitkänomainen saari on kuin kivipuisto jääkauden muistoksi. Eri kokoiset, muotoiset ja väriset kivet hallitsevat tätä saarta, ja laajat kanervikot ja avarat sekä puuttomat näkymät tuovat mieleen Lapin maisemat. Oli hauska huomata, kuinka eri kokoiset kivet pitivät erilaista ääntä, kun niiden päällä asteli. Kuminaa, kolinaa, rapinaa tai rahinaa, kivien koosta riippuen.
Kuvituskuvia, valokuvajulisteita ja taidevalokuvia.
