Neljän vuoden ajan kuljin aika ajoin vanhan metsän ohi, joka kiehtoi ja kutkutti mielikuvitustani ja houkutteli minua kävelylle metsän keskelle kameran kanssa. Mutta joka kerta minulla oli kiire tai sää ei ollut sopiva tai valo suotuisa. Joka kerta ajattelin, että ehkä seuraavalla kerralla.

Eräänä päivänä, kun jälleen kerran kuljin metsän ohitse, ei metsää enää ollutkaan. Se oli kadonnut, kaadettu pois, ja maa odotti tontteja sekä talopaketteja. Metsä oli poissa ja samoin kuvat, jotka olin mielessäni suunnitellut, ja jotka saivat nyt odottaa toista metsää.

Jos olisin päästänyt irti kiireestäni ja tarpeestani hallita olosuhteita, olisin voinut pysähtyä ja tarttua kiinni olevasta. Olisin voinut kävellä tuohon metsään, enkä vain suunnitella ja odottaa tulevaa.