Syleilen harmaita päiviä, harmaan taivaan eri sävyjä. Sinisestä vihreään, punaisesta lilaan. Tämä harmaus on kuin lohtu. Se tekee väreistä loistavia. Lupaa pilvien väistyvän, kirkkaan päivän saapuvan. Harmaa päivä on toivo kaikissa sävyissään. Minä rakastan harmaita päiviä.
Vanhoissa metsissä on jotain taianomaista, niissä on jotain uskomattoman rauhoittavaa. On kiehtovaa, kuinka jotkut puut saattavat elää useita satoja tai jopa tuhansia vuosia.
5.8.2014
Sora rahisee jalkojeni alla. Heinäsirkat säestävät lämmintä iltaa. Tuoksu kesän täyteläinen. Aurinko taittuu jo seikkailuun seuraavaan. Kesä kukkea on parhaimmillaan.
Neljän vuoden ajan kuljin aika ajoin vanhan metsän ohi, joka kiehtoi ja kutkutti mielikuvitustani ja houkutteli minua kävelylle metsän keskelle kameran kanssa. Mutta joka kerta minulla oli kiire tai sää ei ollut sopiva tai valo suotuisa. Joka kerta ajattelin, että ehkä seuraavalla kerralla.
Kuvat ovat lokakuulta 2012 Varkaankurun Velhopolulta, joka kulkee suojassa Yllästunturin ja Kellostapulin välisissä maisemissa. Mieleni täyttivät taianomainen hiljaisuus, huumaavat ruskan rippeet ja polun varrella mukana kulkeva puron alituinen solina.
