Aihearkisto: veneily

Kivien äänet


Kuvat ovat vuoden 2012 heinäkuulta kesäiseltä Jurmon saarelta. Jurmon saari on yksi kiehtovimmista paikoista Saaristomerellä. Pitkänomainen saari on kuin kivipuisto jääkauden muistoksi. Eri kokoiset, muotoiset ja väriset kivet hallitsevat tätä saarta, ja laajat kanervikot ja avarat sekä puuttomat näkymät tuovat mieleen Lapin maisemat. Oli hauska huomata, kuinka eri kokoiset kivet pitivät erilaista ääntä, kun niiden päällä asteli. Kuminaa, kolinaa, rapinaa tai rahinaa, kivien koosta riippuen.

Aina sama – aina erilainen

Tyyni sää Omenaistenaukolla
Tyyni sää Omenaistenaukolla, Saaristomeri.

Saman maiseman ohittaminen saattaa toisinaan olla puuduttavaa. Maisema, jonka uutuuden viehätys on kulutettu aikoja sitten puhki, saattaa olla varsin helposti sivuutettava. Mutta toisinaan tuttukin maisema yllättää, ja useimmiten virkistävintä onkin huomata tutussa alati vaihtelevaa.

Olimme viime syksyn lokakuussa yhdellä syksyn viimeisistä veneretkistä, kun yllättäen Airiston alapuolella sää tyyntyi tyyntymistään ja aurinko paistoi kirkkaana taivaan täydeltä. Matkalla ohitimme verkkaalleen etenevän purjehduskilpailun, ja saimme kulkea mitä lempeimmässä säässä syksystä täysillä nauttien. Tämän tutun maiseman läpi olimme kulkeneet useita kertoja aiemmin, mutta näin tyyni ja aurinkoinen sää silti yllätti.

Sään, valon, vuodenajan ja vuorokauden tuhannet eri vivahteet muokkaavat maisemaa ja tekevät näkymästä joka kerta erilaisen. Tutusta maisemasta on innoittavaa löytää jotain uutta ja yllättävää. Tuttu maisema on aina sama, mutta ei ikinä samanlainen.

Purjehduskilpailu
Purjehduskilpailu tyynellä säällä, Saaristomeri.

Luonnon ja valon voima – luontopolulla Nauvossa


Yllä olevat kuvat ovat Nauvon vierassataman läheisyydessä olevalta Finbyn jatulintarhalle johtavalta luontopolulta, johon tutustuin ensi kertaa elokuussa 2013.

Nauvon vierassatama on ollut monesti veneretkien välietappi palveluineen, kauppoineen ja tankkausmahdollisuuksineen, mutta useamman päivän vierailua ei tätä aiemmin paikassa ollut tullut tehtyä.

Kesä oli elokuussa edelleen parhaimmillaan, ja huolimatta menomatkan huikeasta aallokosta ja ajoittaisista vesikuuroista viikonloppu oli mitä kaunein ja virkistävin.

Vierassatama ympäristöineen tarjosi rentouttavan ympäristön merellisissä maisemissa ja mahdollisuuden huokailla upeita vanhoja puuveneitä, ihmetellä mykistyneenä roskasukelluksen satoa ja osallistua Nagu Rock -tapahtumaan. Viikonlopun aikana saimme myös ihastella sykähdyttävää tähtitaivasta, saalistaa savulohta kalakauppiaalta, grillata kaupasta löytyneitä herkkuja ja tutustua yhteen monista Nauvon luontopoluista.

Luontopolku kiersi pitkin teitä ja polkuja päätyen aina kallion päällä olevan jatulintarhan luokse. Aurinko heloitti kauniisti, ja polku soi rauhallisen hetken tyystin tietämättömänä vierassataman riennoista ja vilskeestä. Upeaa luontoa, metsän hiljaisuus, sammalen vihreä pehmeys, lapsuuden muistoja saaristosta herättävä kanervikon tuoksu ja saniaisten peittämä metsän alusta. Minua kosketti luonnon eittämätön elämäntahto ja voima, joka on muovannut maisemaa vahvoin ottein ja saa kasvit kilpailemaan valosta ja paikasta metsän pohjalla.