Aihearkisto: Matkailu

Uusi vuosi – mikä ihana tekosyy muutokselle!

Aika pohdinnoille. Manapouri järvi, Uusi-Seelanti. Valokuvaaja Kati Kalkamo.
Aika pohdinnoille. Manapouri järvi, Uusi-Seelanti, marraskuu 2017.

Vuodenvaihde saa mietiskelemään, pohtimaan elämää ja valintojaan, mitä uudelta vuodelta odottaa. Kenties vuodenvaihde on mitä älykkäin keksintö syntymäpäiväjuhlinnan lisäksi. Nämä ovat kaksi tilaisuutta tehdä säännöllisesti vuosittain muutoksia, muuttaa suuntaansa, karsia vahingollisia tapoja, tehdä valintoja ja uudistua. Jotkut päätökset ja lupaukset eivät kanna, mutta toiset saattavat muuttaa lopulta koko elämän suunnan ja laadun parempaan, mahdollisesti muuttaa jopa koko maailmaa.

En yleensä tee uudenvuodenlupauksia, mutta viimeisen vuoden ajan olen elänyt muutoksien, irti päästämisen ja myös uusien päätösten aikaa. Yksi tärkeimmistä päätöksistä, jota olen viimeisen vuoden ajan kantanut mukanani, on ollut pitää itselle tärkeät asiat ja arvot pinnalla jokaisessa päivässä. Sen sijaan että jäisin tapojen tai vanhojen käytäntöjen vietäväksi, yritän pysyä itselleni uskollisena jokaisessa valinnassani. Oman merkityksen löytäminen voi tuoda onnea elämään, vaikka puitteet eivät olisikaan omien toiveiden mukaiset. Jokaisella meillä on omat vaikeutemme, mutta myös vahvuutemme, vaikka se usein jää unohduksiin kohdattaessa vaikeuksia.

Uusivuosi on mitä mahtavin tilaisuus ja tekosyy tehdä muutos parempaan tai rohkaistua ja aloittaa vaikkapa alusta. Onnea uudelle vuodelle ja uuden vuoden valintoihinne!

Epätäydellisen kauneus

Kuihtuneen kasvin lehdet. Valokuvaaja Kati Kalkamo.

Rakastan avaria maisemia ja jylhiä näkymiä, nämä antavat perspektiiviä omaan elämään. Mutta mikä saa minut todella innostumaan, on epätäydellisen kauneus ja hetkellisyys. On sanoinkuvaamattoman sykähdyttävää, kun voi löytää kauneutta tavanomaisista näkymistä ja yksityiskohdista. Kaikkein lumoutuneimmillaan minut voi löytää, kun olen kuvaamassa lakastuneita kasveja, risuja, roskia ja rojuja. Nämä pitävät jalkani maassa, kiinni tässä hetkessä hyväksyen ja iloiten loputtomasta muutoksesta.

Metsän anti

Peikkometsä. Valokuvaaja Kati Kalkamo.

Metsässä mikään ei katoa, mikään ei ole turhaa. Kerroksellisuus luo ajan tuntua, mikään ei lopu, vaan muuttaa muotoaan. Metsän aika ei ole ankara, se on lohdullinen. Metsä ei ota, se ei kiirehdi. Ajan kierto vallitsee maisemia. Aika ja ikuisuus ovat läsnä kaikkialla.

Metsä on tarinoiden loputon lähde. Kaikkialla vilisee elämää, jopa täysin hiljaiselta tuntuvassa metsässä. Metsä ruokkii mielikuvitusta ja saa satuhahmot seikkailemaan metsän asukkien rinnalla. Tarinat odottavat kuulijaa.

Kuva on heinäkuulta 2015. Päivä oli kuuma ja sateinen, ja vain hetki kuvan ottamisen jälkeen satoi aivan kaatamalla.

Sadepäivä sai metsän värit loistamaan ja metsän tuoksumaan huumaavasti. Etsin katseellani kanttarelleja, joita ei kuitenkaan löytynyt. Kesän sateet eivät olleet vielä riittäneet. Mutta en lähtenyt metsästä tyhjin käsin. Löysin satujen peikkometsän, sykähdyttävän ilmapiirin, puiden lomasta siivilöityvän valon ja rauhallisuuden, joka syleilee mieltä ja kantaa kiireen keskellä.